|
IRLANNINSETTERIN GRANULOCYTOPATI (CLAD)
- PERINNÖLLINEN VASTUSTUSKYVYNPUUTE
Teksti: Pentti Tapio, eläinlääkäri
Amerikkalainen tutkija H. Renshwan julkisti jo
vuonna 1975 tapaus-selostuksen kuinka eräs irlanninsetterinpentu
sairastui toistuviin infektioihin. Tutkimus kohdistui veren valkosoluihin,
eritoten sen yhteen osaryhmään, ns. neutrofiilisiin
soluihin. Tutkija havaitsi näiden toiminnassa häiriöitä.
Niiden elimistölle vieraiden partikkeleiden tuhoutumiskyky
oli puutteellinen. Myöhemmin 70-luvulla
tehtiin joukko testiparituksia ja havaittiin sairauden olevan
resesiivisesti perinnöllinen.
Pennut syntyvät keskimäärin normaaalia
pienempinä ja ne kasvavat huonosti. Ne sairastuvat hyvin
aikaisessa vaiheessa erilaisiin infektioihin mm. napa-, nielurisa-
ja ihotulehduksiin. Yleensä pennut ovat saaneet em. oireihinsa
antibioottihoitoa jo ennen 8-12 viikon ikää, jolloin
niillä tavallisesti ilmenee ientulehdusta, raajojen arkuutta,
suurentuneita imusolukkeita, korkeaa kuumetta, väsymystä
ja ruokahaluttomuutta. Oireiden vaikeusaste voi luonnollisesti
vaihdella. Toisinaan koirat tuntevat kivuloisuutta koko ruumiissa
ja juuri kivun takia niillä saattaa olla jopa suuria vaikeuksia
pysytellä pystyssä.
Röntgnologisesti on havaittu paksuuntumia
mm. kallon ja raajojen luissa. Verimuutoksista voidaan mainita
valkosolujen määrän lisääntyminen ja
niiden muodolliset muutokset. Antibioottihoidon johdosta pentujen
tila yleensä väliailaisesti paranee, mutta säännöllisesti
tila pahenee lääkehoidon loputtua.
Kliiniset oireet ovat siis tyypillisiä,
ennen kaikkea ientulehdus, lisääntynyt syljeneritys,
paksuuntunut alaleuka, kivuntunne suuta avatessa sekä muutokset
raajojen luissa. Valkosolujen korkea lukumäärä
tukee diegnoosia.
Kasvattajien on hyvä tietää, että
harvoin vain yksi pentueen pennuista sairastuu ja että sairastapauksen
ilmaantuessa pennun molemmat vanhemmat ovat oireettomia sairauden
kantajia.
Koska kyseessä on ns. resessiivinen periytyminen,
tilastollisesti kahden oireettoman kantajan pariutuessa 25 % pennuista
on sairaita. Vaikka tämä ei luonnollisesti aina pidä
paikkaansa tarkastaltaessa yksittäistä pentuetta, voidaan
odottaa että normaalikokoisessa pentueessa on sairastuneita
on enemmän kuin yksi.
Kasvattajien ja pentujenostajien, jotka epäilevät
ko. sairautta pennussaan olisi käännyttävä
rodun jalostusneuvoston puoleen.
Lainattu Kanakoirakerho-Hönsundssektionen
ry:n vuosikirjasta.
Upsalan yliopistossa tehdään tutkimustyötä,
jotta löydettäisiin menetelmä, jolla voidaan todeta
sairauden kantajat.
Sairaus periytyy resessiivisesti. Sairaan pennun
vanhemmat ovat siis kantajia. Todennäköisyys (riski),
että sairaan pennun terveet pentuesisaret ovat kantajaia,
on 66,66 g. Vastaava todennäköisyys, että pennun
isovanhemmat ovat kantajia on 50 %. Todennäköisyys,
että tunnetun kantajan muut pennut kuin kyseessä oleva
pentue ovat myös kantajia, on 50 %.
Meillä ei ole aihetta paniikkiin. CLAD on
asia kaikkien muiden jalostuksessa huomioon otettavien asioiden
lisäksi. Ruotsalaisten tutkijoiden mielestä pohjoismaiden
irlanninsetterikanta on ollut ilmeisen vapaa tästä riesasta,
ja se on tullut tänne tuontikoirien mukana.
Svenska kennelklubben ylläpitää
rekisteriä todetuista CLAD-tapauksista. Toistaiseksi todettuja
kantajia näiden listojen mukaan ovat seuraavat urokset:
Allegro 543387/83
Bolands Flying Falcon S49933/85H
Fearnley Warlord S55593/90
Gaybrons The Maestro S51200/86H
Moanruad Sapphire S26688/86H
Tactic´s Illusion Of Crown Point 531949/87
ja nartut:
Belinda 537039/81
Bonbons Irish Silver Bird 535989/84
Crown Point´s Pearles Of Passion 538483/87
Crown Point´s Stephanie Of Tactic 512436/86
Eel Garden´s Belle Bridget 552438/86
Red Tail´s Ofelia 561459/84
"Suomen-pentueesta" (Gayborns The Maestro
S52100/86 H - Anna SF13148 /84 X*) pentuja ei ole virallisesti
todettu CLAD-tapauksiksi, mutta kaikki oireet viittaavat CLADiin.
Samoin kun vertaillaan sukutaulua Ruotsissa CLADiin menehtyneiden
koirien sukutauluun, on melko varmaa että "Suomen-pentue"
on myös yksi CLAD-pentue.
Itseasiassa CLAD-kantajia on nytkin 26 yksilöä,
tosin vain puolet (13) niistä tunnetaan täysin. Sillä
ei pidä unohtaa, että CLAD-kantajan ainakin toinen vanhemmista
on CLAD-kantaja!
Kun molemmat olettamukset yhteenlasketaan (13
varmaa CLAD-kantajaa, 26 arveltua CLAD-kantajaa ja kai (2) CLAD-kantajien
vanhempaa, niistä sukutauluista joista ei yhteistä "tekijää"
löydy) CLAD-kantajia olisi 41.
Teksti lainattu Irlanninsettereden Tuki jäsenlehdestä. |