Settereiden historiaa voidaan jäljittää muutamien vuosisatojen päähän ja rodut tunnettiin britteinsaarilla kauan ennen pointteria, mutta ne tunnettiin spanieleina. Melko varmasti näistä eri tyyppisistä spanieleista kehittyi monia erilaisia settereitä. DR. Caius kirjoittaa 1570 " Ihmiset kutsuvat näitä koiria spanieleiksi ja väriltään ne ovat enimmäkseen valkeita, mutta jos niillä on läikkiä ne ovat yleisesti punaisia." Yleisesti voitanee olettaa, että alkuperäiset setterit olivat valkoisia punaisin merkein.

Punavalkoinen setteri ei ole uusi eikä uudelleen herätetty rotu, vaan sen historia ulottuu 1750-luvulle, jolloin se oli suosittu ja yleinen koira. Yleisempi kun koko punainen. Alkuperäinen punavalkea väritys tuohon aikaan vaihteli, jotkut olivat punaisempia ja jotkut valkeampia, mutta värit olivat puhtaita. Sinällään ne eivät olleet erillisiä rotuja vaan sekoittuivat koko ajan. Vielä nykyäänkin punaisista koirista syntyy ajoittain punavalkeita pentuja ja onhan käyttölinjan irlanninsetterillä lähes kaikkialla maailmassa valkoisia merkkejä otsassa ja jaloissa.

Historiallisesti punavalkeita ei ole jalostettu punavalkeina tai punaisia punaisina, vaan jalostustyön tavoitteet olivat käyttöominaisuuksissa, ei puhtaissa väreissä. Noihin aikoihin liikkuminen oli huomattavasti vaivaloisempaa ja kasvattajat käyttivät parasta saatavilla olevaa koiraa väristä välittämättä. Koirien jalostus tapahtui yleensä kartanoiden suurissa kenneleissä eristyneesti ja linjan ulkopuolista verta oli harvoin saatavilla. Itseasiassa punavalkeat ja punaiset olivat Irlannissa sama rotu 1800- luvun loppuun asti.

Hyviä koiria pidettiin suuressa arvossa 1800- luvulla ja sitä kuvaa Colonel Millnerin lause hänen kirjassaan "the Irish Setter" Setterin keskihinta 1820 oli 15-20 guineaa, kun viikon keskipalkka oli yksi shillinki Koira siis maksoi 300 kertaa viikon palkan

Tunnettuja kasvattajia 1775 - 1900

Kirkkoisä Mahon of Castlegar
Kuoli 1838. Omisti ja metsästi punavalkeilla irlanninsettereillä.

Rossmoren perhe
Omisti linnan ja valtavat maa-alueet Monaghanin kreivikunnassa. Rossmoren perheellä oli erillinen linja punavalkoisia settereitä, joiden alkuperä on jäljitettävissä 1700-luvun puoliväliin. Rossmoret kantoivat tuota samaa linjaa aina 1950-luvulle. Aina siihen asti kun joutui pakenemaan Irlannista veroepäselvyyksien vuoksi. Perheen hallussa on yhä mittava taidekokoelma, jossa näitä koiria on kuvattu.

Yelverton O'Keefe
Omisti useita punavalkoisia settereitä, jotka olivat kuuluja käyttöominaisuuksistaan.

Miss Lidwell
Kasvatti omaa linjaansa punavalkeita settereitä ja usein kieltäytyi antamasta omia uroksiaan siitokseen muille kasvattajille. Hänen koiriaan olivat Old York ja Young York, jotka Edward Laverack halusi käyttöönsä, mutta Miss Lidwell kieltäytyi. Hän kasvatti sekä punaisia että punavalkeita settereitä.

Mr Maurice Nugent O'Connor
Miss Lidwellin aikalainen. Omisti linjan settereitä, jotka olivat pääosin valkoisia punaisin läikin

Mr Latouche of Harristown
Omisti myös punavalkoisia settereitä

Vuonna 1863 Rotuna näyttelyssä Dublinissa sekä punaisia että punavalkeita osallistui näyttelyyn, mutta tämän jälkeen koko punaiset valloittivat näyttelykehät ja punavalkeiden suosio väheni. Koko punaiset irlanninsetterit tulivat muotiin Amerikassa ja samalla aiheutti irlantilaisille kasvattajille paineen kasvattaa yksivärisiä settereitä, koska kasvattaminen jatkui Irlannissa vielä seuraavat 50 vuotta. Kasvatustyö perustui käyttöominaisuuksiin ja punavalkeita arvostettiin hyvinä riistakoirina.

Uudelleen tuleminen

Punavalkean irlanninsetterin uusi aamu alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ensisijaisesti kirkkoisä Nobel Houstonin toimesta. Palatessaan sodasta hän huomasi, että miltein kaikki hyvät koirat olivat hävinneet.
Houston päätti aloittaa uudelleen ystävänsä Dr Elliotin kanssa etsi sopivia koiria jalostukseen. He kuulivat että Monaghanin krevikunnassa oli vielä punavalkoisia koiria jäljellä ja siltä, eräältä riistanvartijalta he löysivät nartun nimeltä Gyp ( myöhemmin Eldron Gyp) oli pahoin värivirheellinen, mutta syntynyt Cavanin kreivikunnassa punavalkoisen uroksen ja punaisen nartun jälkeläisenä. Koira astutettiin Mr Evattin uroksella ja myöhemmin Rossmoren koirien jälkeläisen Glen of Rossmoren kanssa. Jatkossa näistä jälkeläisistä muotoutui punavalkoisten irlanninsettereiden kanta, joka tunnetaan nykyään lähinnä Ms Cuddun Knockalla kennelin ansiosta.

Vuonna 1944 perustettiin Irlannin punavalkoisten yhdistys, joka muotoili kasvatustyön tavoitteet ja rodun arvostelun seuraavasti.

1. Parantaa rodun käyttöominaisuuksia kaikin mahdollisin tavoin.
2. Jalostaa rotua ensisijaisesti sen käyttöominaisuudet silmällä pitäen.
3. Varmistaa että näyttelyssä koirat arvostellaan käyttökoirina.

60-Luvulla tilanne oli jälleen riistäytynyt käsistä. Cuddyt kasvattivat punavalkoisia enään hyvin pienessä mittakaavassa, ja järkytykseksi osoittautui, että todellisia rodun edustajia oli jäljellä vain kourallinen. Cuddyt päättivät yrittää vielä kerran. Tehtävästä koitui entistäkin vaikeampi, sillä hyvin harvoja koiria oli rekisteröity ja kanta tosiaankin tarkoitti alle kahtakymmentä yksilöä. Rouva Cuddy teki esityksen Irlannin Kennelklubille, jonka seurauksena aloitettin ohjelma, jossa punavalkoisia risteytettiin punaisiin geneettisen pohjan laajentamiseksi .Myös punaisista vanhemmista syntyneitä punavalkoisia hyödynnettiin tiukkojen sääntöjen antamissa puitteissa. Oli onnellinen yhteensattuma, että Maureen Cuddy oli hyvissä väleissä erään Herra John Nashin kanssa, joka oli tunnettu kokeissa menestyneistä punaisista settereistään. Nashin pentueissa oli usein syntynyt punavalkoisia pentuja, joten koirat kantoivat punavalkoista tekijää vahvasti perimässään. Eräskin sattumalta Nashille joutunut koira, Waydown Sandy,oli osittain Cuddujen Knockalla linjoista ja toisaalta siinä oli aivan uutta punaista verta. Moanruad-kennelin koiria risteytettiinkin menestyksekkäästi jäljellä olleisiin punavalkoisiin.

Vuonna 1981 perustettiin komitea, jonka oli määrä tarkastaa kaikki syntyneet pennut. Kasvattajat eivät olleet kovin ilahtuneita kuljettamaan pentuja ympäri maata komitean tarkistettaviksi. Onneksi ei aikaakaan kun pentueet olivat tasoittuneet tyypiltään siinä määrin, että komitea saattoi vetäytyä syrjään. Vihdoinkin vuonna 1978 Irlannin Kennelklubi hyväksyi punavalkoisen omana rotunaan. IKC antoi rotuyhdistyksille Iris Red&WHITE Setter Field&Show society ja The Red Setter Club tehtäväksi laatia rotumääritelmä punavalkoiselle. Lopullinen rotumääritelmä sinetöitiin vuonna-1984, merkittäviä eroja siinä ei ollut Mrs Cuddyn versioon vuodelta 1944 verrattuna rotumääritelmässä painotetaan asiaankuuluvasti, että punavalkoinen on ja tulee pysyä KÄYTTÖKOIRANA.

Erikoisnäyttelyn BIS 5 2011 C.I.E. & Dk & Lv & By Mva MV-09 EeV-09 EuJV-06 JV-06 Chieftain-Cheryl v.t. Keijsershof
om. Maria Nordberg&Sirke Siiro&Päivi Peltonen, Helsinki

Kasvattajat jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet punavalkoisten irlanninsettereiden tulemiseen:

Dermot Mooney. (Winnowing)
Hänen ensimmäinen punavalkea setterinsä oli narttu nimeltä Charleville Beaty. Narttu astuttiin punaisella uroksella nimeltä Kilshanning Ranger ja tuloksena narttu nimeltä Tristar astutettiin Pat Keenanin Glenkeen Sandyllä, joka oli punainen koira suurilla valkoisilla laikuilla. Tästä yhdistelmästä jäi narttu nimeltä Winnowing Breeze, joka otettiin mukaan viralliseen palautusohjelmaan ja astutettiin Moanruad Brendanilla-Punaisella irlanninsetterillä, joka on todennäköisesti vaikuttanut eniten nykyiseen irlanninsetterikantaan. Tuloksena oli viisi punavalkoista pentua.

Jonh Kerr
Jonh on kasvattanut punavalkoisia irlanninsettereitä yli 30 vuotta. Hän on matkustellut paljon Irlannissa ja kerännyt tietoa eri linjoista. Yksi Jonhin kennelin kantakoirista on Finn of the Fairy Host ,jonka isä on kuuluisa Waydown Sandy. Jonh on kehittänyt erittäin hyvän käyttökoira linjan, joka on myös väriltään että ulkomuodoltaan on standaarin mukainen. Jonhin Kerrin kasvattamasta Rushfield Whinistä tuli kantanarttu Vincent Brennanin kenneliin.

Cannon Doherty (Sheephin)
Cannon Doherty piti vuosien ajan yllä metsästystarkoitukseen punaisten settereiden linjaa, jossa esiintyi paljon valkoista väriä ja josta aika ajoin syntyi punavalkeita koiria. Narttu nimeltä Shott II astutettiin Glenkeen Sandyllä ja pentueeseen syntyi kaksi punavalkeaa koiraa. George meni Mrs Cuddylle ja Heidi Alan Ann Gormleylle, jossa siitä tuli Meudon-kennelin kantanarttu. Vaikka Cannon Doherty oli vuoteen 1981 enemmän kiinnostunut metsästämisestä alkoi hän suuntautua enemmän näyttelytoimintaa - ehkä punavalkoisen irlanninsetterin palautusohjelman innoittamana. Hän kampanjoi Heidi ja Harleguin of Knockallan pojan Meudon Blazen muotovalioksi 1985. Tämän jälkeen Cannon Doherty on kasvattanut muutamia hyviä näyttely ja käyttökoiria.

FCI hyväksyi Punavalkoisen Irlanninsetterin rotumääritelmän vuonna 1989.

Suomeen tuli ensimmäiset punavalkoiset setterit vuonna 1992 Englannista ja Ruotsista. Saman vuoden lopulla syntyi ensimmäinen pentue yhdistelmästä Astarte Patrick - Shannonlee Little Grebe Kasv M.Fairhurst.

1992 Syksyllä nähtiin ensimmäiset PVIS:t kenttäkokeissa. Sen jälkeen niitä on nähty vuosittain muutamia yksilöitä kokeissa.

Parhaiten menestynyt punavalkoinen irlanninsetteri on ollut Laura Hirvisen omistama FIN MVA DV-01 V-02 BALLYCRAIC ANNAH, joka historiallisesti voitti Derby-kilpailun 2001

2011 Kultamaljassa finaaliin suoritti tiensä Karri Heinosen omistama punavalkoinen uros Rilward´s Avalanche