Englanninsetterien jalostus aloitettiin varsinaisesti 1700-luvun lopulla Brittein saarilla. Tavoitteena oli jalostaa kanalintumetsästykseen seisova lintukoira, jolla on hyvä linnunkäsittelytaito ja kyky työskennellä laajasti, vauhdikkaasti, kestävästi ja tyylikkäästi vaikeissakin maastoissa. Keskeisin työ rodun luomisessa tehtiin 1800-luvulla. Pohjoismaihin ja Suomeen rotu juurtui 1800-luvun lopulla. Maissa on tuosta ajasta lähtien tehty merkittävää jalostuksellista yhteistyötä ja onnistuttu säilyttämään rodulle alun perin asetetut vaatimukset. Englanninsettereitä ja muita englantilaisia kanakoiria edustaa nykyisin Kanakoirakerho – Hönshundssektionen ry, joka on historialtaan Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö.

Englanninsettereitä rekisteröidään nykyisin Suomessa noin 70–90 yksilöä vuosittain. Rodun kokonaismäärä on noin 1 000 koiraa. Englanninsetterin kauniin ulkonäön ja miellyttävän luonteen takia rotu on kuitenkin jakautunut kahteen eri ryhmään, joiden yksilöitä ei juuri käytetä keskenään jalostuksessa: metsästyksessä ja kokeissa käytettäviin käyttölinjaisiin englanninsettereihin sekä seurakoiriin. Käyttölinjan osalta rodun geenipohjaa laajentaa englanninsetterin yleisyys muissa maissa, varsinkin yhteydet Pohjoismaihin ovat hyvät. Rodun sukusiitosaste on erityisesti seurakoiralinjaisten osalta kohtuullisen suuri. Rodussa käytetään liikaa yksittäisiä uroksia.

Luonteeltaan Suomen englanninsetterit ovat pääosin rotumääritelmän mukaisesti erittäin ystävällisiä ja hyväluonteisia. Rodussa esiintyy kuitenkin jonkin verran arkuutta. Käyttötarkoituksessaan kanalintujen metsästyksessä englanninsetteri on tyylikäs, kestävä, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaitoinen. Riistainto ja kiihkeys vaikeuttavat rodun koulutettavuutta.

Englanninsetteri on rotuna kuulunut lonkkanivelen kehityshäiriön (HD) osalta PEVISA-ohjelmaan vuoden 1987 alusta lähtien. Vuoden 2005 loppuun voimassa olevan ohjelman mukaan pentujen rekisteröimisen ehtona on vanhemmista annettu lonkkakuvauslausunto. Tavoitteena on ennaltaehkäistä kehityshäiriöiden syntymistä ja varmistaa englanninsetterin kestävyys kanakoirametsästyksessä. Englanninsettereitä kuvataan noin 40 %:ia rekisteröintimääristä. Vuosina 1995–2003 rekisteröityjen englanninsettereiden HD-aste oli tutkimustulosten mukaan 30,4 %. Käyttölinjaisilla settereillä HD-aste (21,1 %) oli selvästi muita settereitä (38,1 %) alhaisempi.

HD-kuvauksista ja valistuksesta huolimatta jalostukseen on käytetty sairaita yksilöitä, jopa D- ja E-lonkkaisia koiria. Englanninsettereillä terveitten jälkeläisten osuus pienenee jyrkästi vanhempien HD-tulosten huonontuessa. D- ja E-lonkkaisten vanhempien pennuista ei tarkastelujaksona kuvattu ainuttakaan tervettä koiraa. Näiden sairaita jälkeläisiä tuottaneiden yhdistelmien karsiminen jalostuksesta esimerkiksi HD-raja-arvon C avulla ei olisi olennaisesti kaventanut rodun geenipohjaa. Tarkastelun perusteella on syytä jatkaa rodun PEVISA-ohjelmaa, ja määrittää vanhempien HD-kuvauksen lisäksi rekisteröinnin raja-arvoksi lonkkaniveldysplasian aste C.

Rotumääritelmän mukaan englanninsetteri on yleisvaikutelmaltaan keskikokoinen, puhdaslinjainen, olemukseltaan ja liikkeiltään tyylikäs. Rakenteeltaan koiran on kyettävä selviytymään kanakoirametsästyksessä, jossa koiran tulee tyylikkäästi laukaten edetä jopa useita tunteja päivässä. Suomen englanninsetterit ovat kuitenkin ulkomuodoltaan epäyhtenäisiä. Populaatiossa on sekä liian kevyitä ja ilmavia että liian raskasrakenteisia settereitä. Myös sukupuolileiman suhteen rodussa on ongelmia. Lisäksi säkäkorkeus erottaa koiria. Pohjoismaissa on käyttökoirien osalta jalostusvalinnoissa noudatettu yhteispohjoismaisesti 1900-luvun alkupuolella hyväksyttyjä kokorajoja, jotka perustuvat Englannissa alun alkaen sovittuihin käyttökoirien mittoihin. Nämä kokorajat ovat nykyistä FCI:n hyväksymää rotumääritelmää matalampia. Liian suuri koko haittaa englanninsetteriltä vaadittavaa eleganttia ja ergonomista työskentelyä. FCI:n säkäkorkeuksien pienentämisestä on tehty useiden maiden toimesta ja Englannin tukemana aloitteita, jotka eivät ole vielä tuottaneet tulosta. Rodun koon mahdollinen suureneminen vaarantaa yli sata vuotta jatkuneen ja tärkeän yhteistyön Pohjoismaissa, joissa noudatetaan alkuperäisiä mittoja.

Englanninsettereillä vuoden 2005 loppuun saakka voimassa oleva jalostuksen tavoiteohjelma on toiminut hyvin ohjenuorana rodunomaiseen käyttötarkoitukseen tähtäävässä kasvatustoiminnassa. Ohjelman esittämät rodun jalostuksen keskeiset tavoitteet (perinnölliset metsästysominaisuudet ja niihin kytkeytyvä tasapainoinen luonne, koulutettavuus ja terveys sekä pohjoismaisen metsästystyypin hyvä rakenne ja jalo ulkomuoto) antavat perustan tavoiteohjelmaa uudistettaessa.

Uudessa tavoiteohjelmassa englanninsetterin rodunjalostuksen visiona on:
Englanninsetteri on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira, joka terveytensä, luonteensa, rakenteensa ja käyttöominaisuuksiensa puolesta selviytyy oivallisesti rodun alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, mutta myös ystävällisenä kotikoirana.

Englanninsetteripopulaatiota koskeva keskeisin jalostustavoite on rodun jalostuspohjan laajentaminen. Suomen ja ulkomaiden geenimateriaalin monipuolisella hyödyntämisellä estetään rodun elinvoiman heikkenemistä ja rajoitetaan lisääntymis- ja terveysongelmia. Tavoitteeseen liittyen pyritään mm. sukusiitosasteen alentamiseen, tuontikoirien ja jalostusurosten määrien kasvattamiseen sekä yksittäisten urosten ja eri verilinjojen tasapainoiseen käyttöön jalostuksessa.

Englanninsetterin luonnetta koskeva keskeisin jalostustavoite on vähentää rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisesta luonteesta poikkeavien yksilöiden määrää kannassa. Rodun luonteen parantamiseksi pyritään kehittämään tiedonhankintamenetelmiä luonnepoikkeamien (arat tai vihaiset) selvittämiseksi ja jalostuksesta karsimiseksi.

Käyttöominaisuuksien suhteen keskeisenä jalostustavoitteena on englanninsetteri, joka on tyylikäs, laajahakuinen ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyvä metsästyskoira. Elegantin tyylin ja tulisen metsästysinnon rinnalla kehitetään tasapainoista luonnetta, helppoa koulutettavuutta ja yhteistyöhalua. Tavoitteina ovat myös mm. linnun oton täsmällisyys ja lentoonajon halukkuus. Perinnöllisten käyttöominaisuuksien seurantaan pyritään kehittämään mittareita.

Terveyden osalta keskeisin jalostustavoite on englanninsetteri, joka ilmiasultaan ja perimältään terveenä selviytyy metsästyksessä ja kestää pitkäaikaisen raskaan fyysisen rasituksen. Tavoitteina on alentaa rodun HD-astetta sekä D- ja E-lonkkaisten osuutta kuvatuista koirista. HD-tulokseltaan D- ja E-lonkkaiset koirat esitetään rajattavaksi jalostuksesta PEVISA-ohjelman raja-arvon avulla. Muiden rodussa tavattujen sairauksien yleistyminen pyritään torjumaan.

Ulkomuotoon liittyvänä keskeisenä jalostustavoitteena on rotumääritelmän ja rodunomaisen käyttötarkoituksen mukaisen ulkomuodon ja rakenteen säilyttäminen. Tavoitteina on mm. käyttötarkoitukseensa soveltuvan tyylikkään rotutyypin hyväksyttäminen ja vaaliminen, tasapainoinen ja riittäväluustoinen rakenne, oikea sukupuolileima sekä ryhdikkäiden ja eloisien liikkeiden vaaliminen ja rakenteellisten virheiden vähentäminen. Lisäksi tavoitteena on osallistua kansainväliseen yhteistyöhön rotumääritelmän kokorajojen pienentämiseksi englanninsetterin käyttötarkoitukseen soveltuviksi.

Tavoiteohjelmassa esitetään keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Näitä ovat mm. tietojen kokoaminen, tilastojen laatiminen ja julkistaminen, kasvattajien ja tuomareiden kouluttaminen, jalostusneuvonnan ja -suositusten antaminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Lisäksi tarkastellaan rotuun kohdistuvia riskejä sekä esitetään tavoiteohjelman toteutumisen seurantakeinot.