|
Englanninsettereiden
jalostustoimikunta toteutti alkusyksystä 2003 metsästyslinjoihin
liittyvien englanninsettereiden omistajille kyselyn, jolla kartoitettiin
koirien luonnetta, käyttöominaisuuksia ja terveyttä
- omistajan näkökulmasta. Kyselyyn vastanneista 168
koiranomistajasta peräti 152 kommentoi koiransa terveyttä.
Kokonaisuudessaan terveys oli ollut kyselyn koirilla varsin
hyvä, sillä noin puolet vastaajista totesi, ettei
settereillä ollut ilmennyt mitään vaivoja.

Luuston
sairaudet Lonkkanivelen kasvuhäiriö HD oli odotetusti
yleisimmin (15 mainintaa) esille nostettu luustoon liittyvä
perinnöllinen sairaus. Lähes kaikki tapaukset olivat
kuitenkin C-astetta, eikä koirilla ollut toistaiseksi ollut
vaivoja. Vain muutamilla koirilla lonkat olivat alkaneet iän
myötä vaivaamaan. On kuitenkin muistettava, että
pääosa kyselyn koirista oli melko nuoria. Lisäksi
on todettava, että suuri osa koirista oli kuvaamatta joko
nuoren iän takia tai jostain muusta syystä.
Olkanivelen
kasvuhäiriö OD tai OCD mainittiin vastauksissa 5 kertaa.
Lähes kaikissa tapauksissa kyse oli ollut irtopalasta tai
läpästä (OCD), joka oli poistettu nivelestä
leikkauksella. Vaiva ilmenee ontumisena kasvuiän lopulla
(5-18 kk). Koska ontuminen voi mennä ohitse itsestäänkin,
saattaa olla, ettei kaikkia tapauksia edes huomatakaan. Tämä
perinnöllinen sairaus saattaa siis olla hivenen nyt todettua
yleisempikin.
Nivelrikko
mainittiin vastauksissa kolme kertaa, mutta kaikki tapaukset olivat
eri nivelissä: ranteessa, kintereessä ja lonkassa. Kyynärnivelen
kasvuhäiriötä vastauksissa ei mainittu kertaakaan.
Sen sijaan spondyloosi mainittiin kerran. Kyse on selkänikamien
välisestä silloituksesta, joka voi johtaa rangan jäykistymiseen.
Vaiva voi olla oireeton tai muodostuneet luupiikit voivat aiheuttaa
kipua, ontumista ja halvausoireita. Saattaakin olla, että
jotkut tapaukset jäävät diagnosoimatta: ontumista
pidetään esimerkiksi urheiluvammana.
Ruoansulatuskanavan
sairaudet Ruoka-aineallergiat tai herkkävatsaisuus mainittiin
vastauksissa 10 kertaa. Tapauksiin liittyi myös iho-oireita.
Alttius tulehduksiin on perinnöllinen. Lisäksi on
todettu, että usein ruoka-aineallergia voi ilmetä
pelkästään vaikkapa korvatulehduksina. Jatkuvia
korvatulehduksia mainittiin 6 kertaa, joista osa voikin viitata
allergiaan.

Purentavika
tuli vastauksissa esille 7 kertaa. Useimmissa vastauksissa ei
kerrottu tarkemmin vian luonnetta, mutta kahdesti mainittiin yläpurenta.
Purentavian arvellaan periytyvän useamman geeniparin kautta.
Vika voi olla synnynnäinen tai kehittyä eri ikävaiheissa.
Hammaspuutokset mainittiin omistajien vastauksissa 5 kertaa. Tähänkin
virheeseen liittyy periytyvyyttä, joten ei ole järkevää
yhdistää yksilöitä, joilla on sama vika.
Nielurisatulehdus
mainittiin englanninsettereiden omistajien vastauksissa 6 kertaa.
Tapaukset olivat kaikki nuorilla, alle 2-vuotiailla koirilla.
Vaiva oli liki kaikissa tapauksissa hoidettu leikkauksella. Osa
oli ns. penslattu. Vaiva ilmenee nuorten koirien köhimisenä
ja kakomisena. Hoidoilla vaiva oli saatu korjaantumaan.
Sokeritauti
tuli kyselyssä esille 2 kertaa. Kyse on haiman sairaudesta,
ja siinä on eri tyyppejä. Sairaus on tyypillinen mm.
lihavilla, vanhenevilla koirilla, mutta vaivaan on myös perinnöllinen
alttius. Koprofagiaa eli ulosteiden syöntiä ei kukaan
vastaajista nostanut esille. Kiusallinen piirre yhdistetään
usein haiman vajaatoimintoihin, mutta tarkkaa selitystä ei
tiedetä. Yhtenä selityksenä pidetään
liiallista viljapohjaisen ravinnon syöttämistä.
Englanninsetteriharrastajien
keskuudessa tehdyn suullisen kyselyn perusteella koprofagia
on kausittaisena hyvin yleinen. Kaupunkikoirilla asia ei kuitenkaan
yleensä pääse ilmenemään, koska koirat
eivät pääse vapaasti toteuttamaan itseään!
Hormonaaliset
häiriöt Englanninsettereiden omistajat mainitsivat 4
kertaa narttukoirallaan ilmenevän vaikean valeraskauden.
Periaatteessa kyse on normaalitilasta juoksuajan jälkeen,
mutta joillakin yksilöillä asia ilmenee voimakkaasti.
Alttius lienee periytyvä.
Kohdun
limakalvon tulehdus tai märkäkohtu mainittiin omistajien
vastauksissa 5 kertaa. Märkäkohtutapauksissa, joita
lähes kaikki olivat, sairastuminen oli johtanut kohdun poistamiseen.
Tulehdus on yleisin 5-6 vuoden ikäisillä nartuilla.
Esimerkiksi hormonikäsittelyn juoksun siirtämiseksi
on todettu lisäävän sairastumisriskiä.
Kilpirauhasen
vajaatoiminta tuli kyselyssä esille kerran. Tähänkin
vaivaan on perinnöllinen altistus, joten yksilöitä
ei tule käyttää jalostukseen. Kilpirauhasen vajaatoiminnan
oireina ovat mm. haluttomuus, tylsistyminen, hilseily, alentunut
kylmänkesto, kuiva karva tai karvattomuus, lihominen, iho-oireet
tai hermosto-oireet.

Muut
vaivat ja sairaudet Kasvaimet ja syöpä tuli esille omistajien
vastauksissa 9 kertaa. Määrä on loppujen lopuksi
yllättävän vähäinen, mutta asiaa selittää
vastausten painottuminen nuoriin koiriin. Kasvaimethan ovat tyypillisesti
vanhenevien koirien vaivoja. Mainitut tapaukset olivat 3 kertaa
nisäkasvaimia ja 2 kertaa kiveskasvaimia. Lopuissa tapauksissa
asiaa ei tarkennettu.
Jatkuvat
korvatulehdukset mainittiin 6 kertaa. Vaivan todettiin jo aiemmin
voivan olla esim. ruoka-aineallergian oireena. Yksi setterin omistaja
totesi koirallaan olleen huonon kuulon nuoresta pitäen.
Silmien
vaivoja (”avoimet luomet” tai ”vilkkuluomivaivat”)
oli kahdella todettu kahdella koiralla. Kertaalleen mainittiin
myös kynsivaiva (”kynsien hylkimisreaktio”) ja
sikaripunkki.
Piilokiveksisyys
tuli esille 3 kertaa. Tämä vika voi periytyä sekä
isän että emän puolelta.
Virtatietulehdukset
mainittiin omistajien vastauksissa 3 kertaa. Vaivaa esiintyi nuorilla
nartuilla.
Munuaisten
vajaatoiminta tuli kyselyssä esille kerran. Sairaus voi olla
perinnöllinen, mutta myös tulehduksen aiheuttama.
Muut
kyselyn vastauksissa mainitut vaivat olivat lähinnä
onnettomuuksissa syntyneiden haavojen, katkenneiden nivelsiteiden
tai luumurtumien paikkauksia. |