Huhtikuun 17 ja 18. päivinä olimme
Kauhajoen Kainastolla laskemassa pesintään valmistautuvien
pyyparien määrää. Alue kuuluu valtakunnalliseen
pyykannan seuranta-alueisiin, joten mahdollisuus näinkin
myöhäiseen koirilla tapahtuvaan laskentaan oli mahdollista.Tulvatkin
olivat jo vetäytyneet niin, että liikkuminen pelloilla
sujui ongelmitta. Kaiken kaikkiaan kahden päivän laskennassa
totesimme 40 pyyparia 4000 ha alueella. Viime vuoden vastaavassa
laskennassa totesimme 24 pyyparia. Ero on melkoinen ja herääkin
kysymys miksi näin. Ensinnäkin talvi oli suotuisa paksun
pehmeän lumipeitteen vuoksi, mutta väittäisin,
että ennen kaikkea luonnonhoitopeltojen määrä
on ollut ratkaiseva tekijä. Valtaosa pareista löytyi
joko näistä pelloista tai niiden välittömästä
läheisyydestä. Asiaa on myös edesauttanut ruokohelpipellot
ja sängelle jätetyt pellot. Lauantaina 20 ja sunnuntaina
16 ohjaaja koirineen tekivät laskentaa saaden samalla tietenkin
myös omille koirilleen haku- ja lintutyöskentelykokemusta.
Lauantai aamu oli aurinkoinen, mutta navakka ja kylmä tuuli
piti pipot silmillä ja takin napit tiukasti kiinni, iltapäivällä
tuli vielä oikein kunnon räntäsade. Sunnuntai aamuna
jatkui lumisade ja voimakas tuuli, joten olosuhteet lintujen löytämiselle
eivät olleet hurrattavat. Siitä huolimatta urhoollisesti
ja innokkaasti kaikki halusivat koirineen pellolle. Ei muuta kuin
pää kumaraan ja vastatuuleen. Joskus olen kuullut väitettävän,
että pointteri lyhytkarvaisena koirana ei kestä kylmiä
olosuhteita, mutta nytkin näytti siltä, että ne
halusivat tuuleen ja räntäsateeseen vielä ohjaajiakin
innokkaammin.
Lopuksi suurkiitos Kainaston porukalle, että
saimme olla mukana hienossa projektissa. Olosuhteet ovat valtakunnallisestikin
mitaten parasta mitä minä tiedän.
Terveisin
mojanen

Aamupalalla Tommin tallissa.

Majoituspaikka Kyröönkorpi. Lauantai-illallinen
oli vasemmassa rakenuksessa ja tarjolla oli ylämaan karjaa.



Andrea Standerskjöld & pn Av Rabbelugn Saga

Keijo Uusimäki & pu Tasangon Dan

Marikki Forell & pn Tawastian Silvia

Mika Halme & pn Tawastian Stella

Keijo Uusimäki & pu Tawastian Siinto

Timo Laaksonen & pu Tawastian Sumu
|