| Rodun esittely
Pointteri on keskikokoinen seisova kanakoira. Sen alkuperä
voidaan juontaa keskiaikaisiin nykyisten Italian, Espanjan ja
Ranskan seuduilla esiintyneisiin seisoviin koiriin. 1700-luvulla
näitä koiria kulkeutui Brittein saarilla ja edelleen
Skandinaviaan. Jonkin verran on ollut myös suoraa tuontia
Manner-Euroopasta. Yhteistyö Suomen ja muiden Pohjoismaiden
välillä on ollut lähes aina vilkasta, ja esim.
koiravaihtoa maiden välillä tapahtuu jatkuvasti.

Pointteri on monipuolinen metsästyskoira,
jolla lähes aina on voimakas luontainen seisontataipumus
riistalle. Yleensä sitä käytetään kanalintujahdissa
niin metsässä kuin pellollakin. Mutta pienellä
harjoittelulla sitä voidaan käyttää muussakin
metsästyksessä, esim. sorsastuksessa tai kyyhkyjahdissa
noutajana. Koiran tapa liikkua maastossa eli hakea riistaa on
nopea, innokas ja yläpäinen. Yleensä se omaa
synnynnäisen kuviohaun eli risteilee metsästäjän
edessä vasemmalta oikealle ja päinvastoin aivan luonnostaan.
Parhaimmillaan koira osaa sopeuttaa liikkumisensa maaston tiheyden
mukaan niin että samalla koiralla voidaan metsästää
niin avoimella pellolla tai tunturilla ja metsässä.
Monet pointterit oppivat myös tiedottamaan eli tulevat
metsässä hakemaan ohjaajan löytämille linnuilleen.
Tässä on jonkin verran eroja eri yksilöiden ja
linjojen välillä.
Pointteri on helppo kouluttaa, ja onnistunut kanakoirametsästys
vaatii hyvin koulutetun koiran. Toimiva pointteri on nopea ja
tehokas metsästäjä. Kovia otteita koulutuksessa
tulee välttää, tietenkin tiettyä johdonmukaisuutta
ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Koiran koulutus
vaatii melko laajan maa-alueen, ja tietyssä vaiheessa myös
riistalintuja. Noutotaipumus on yleensä synnynnäinen.
Luonteeltaan pointteri on kotona rauhallinen perhekoira, mutta
metsällä vilkas ja energinen metsästyskumppani.
Se vaatii riittävästi liikuntaa ja muuta toimintaa,
pelkkä useankaan kilometrin talutuslenkki ei välttämättä
riitä vaan koiran tulisi välillä päästä
juoksemaan myös vapaana. Esim. työpäivän
aikana koiraa voi pitää tarhassa, mutta kehittyäkseen
uskolliseksi metsästyskaveriksi sen pitää saada
olla mahdollisimman paljon isäntänsä ja muiden
ihmisten kanssa. Haukkumis- ja vahtimistaipumusta koiralla ei
yleensä ole.
Lähes kaikki pointterit Suomessa ovat metsästyslinjaisia,
mutta valitettavasti jotkut kasvattajat harrastavat pelkästään
näyttelylinjoja. Asia kannattaa tarkistaa jaoksen pentuvälityksestä
ennen pennun hankintaa. Toki näyttelytoiminta eli koiran
ulkomuodon vaaliminen kuuluu jaoksen toimintaan, ja on mukava
lisä harrastukseen, mutta yksinomaisena tarkoituksena se
tekee nopeasti karhunpalveluksen rodulle.
Pointteri on terve rotu, ja vain harvoin terveys aiheuttaa ongelmia
metsästyskäytössäkään.
Pointteri on Suomessa aika harvinainen rotu, vuosittain rekisteröidään
30 - 40 pentua. Kasvatustyö on aina ollut pienimuotoista,
ja pentueita on tehty lähinnä tarpeen mukaan. Tutustu
ensin rotuun, ota yhteyttä muihin pointteriharrastajiin
ja tule juttusille vaikkapa seuraavassa näyttelyssä
tai kokeessa. Joskus voit joutua odottamaan mieleistäsi
pentua, mutta kyllä se kannattaa!

PS. Ei pointteri niin harvinainen rotu olekaan: Jopa Hesarin
Tiikeri-sarjakuvassa seikkailee ilmiselvä pointteri!
|